Ruralia-instituutti on Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan osasto, jolla on toimipaikat Mikkelissä ja Seinäjoella.
Instituutti toteuttaa tehtäväänsä:
- tekemällä tieteenalojen rajat ylittävää tutkimusta ja osallistumalla opetuksen antamiseen
- kehittämällä ratkaisuja yrittäjyyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi
- verkostoitumalla ja rakentamalla avoimia oppimisympäristöjä sekä
- edistämällä osuustoiminnan tutkimus- ja opetusalaa.
Instituutin painoalat ovat:
- paikalliskehitys
- kestävä ruokaketju
- uudistuva biotalous.
Katja Rinne-Koski & Merja Lähdesmäki:
IKuntalaiset palveluita tuottamassa – maaseudun yhteisölähtöinen palvelutuotanto kunnan viranomaisten legitimaatio-puhunnan ristiaallokossa.
Focus Localis 3/2021
Tiivistelmä
Monen maaseutukylän lähipalvelut ovat siirtyneet kuntakeskuksiin tai loppuneet. Kyläyhteisöissä onkin jouduttu pohtimaan asukkaiden omaa vastuunottoa hyvinvoinnin ja palveluiden tuottamisessa. Yksi keino vastata vaillinaiseen palvelutarjontaan on paikallisyhteisöjen omaehtoinen palvelutuotanto yhteisölähtöisen yhteiskunnallisen yrittäjyyden keinoin. Artikkelissa tutkitaan, miten kylien kehittämisestä vastaavat kunnan viranomaiset suhtautuvat asukkaiden vastuunottamiseen omasta hyvinvoinnistaan yhteisölähtöisen yhteiskunnallisen yrittäjyyden keskustelukäytänteissä ja millaista kuntalaisuutta se luo. Artikkelin aineistona käytetään vuonna 2017 toteutettuja virikehaastatteluja, joissa käsiteltiin Etelä-Pohjanmaan kylien kehittämisestä vastaavien viranomaisten näkemyksiä alueen asukkaiden omaehtoisesta palvelutuotannosta. Haastateltavana oli 11 kuntatoimijaa, joiden suhtautumista asukkaiden omaehtoiseen hyvinvoinnin tuottamiseen analysoitiin palvelutuotannolle annetun diskursiivisen (de)legitimaation ja asukkaille annettujen subjektipositioiden kautta. Tulokset osoittavat yhteisölähtöisen yhteiskunnallisen yrittäjyyden olevan eräänlaista instituution muutostyötä, joka koskee sekä kuntia että kylätoimintaa. Kuntatoimijat suhtautuvat asukkaiden palvelutuotantoon ristiriitaisesti: asukkaille annetaan mahdollisuus osallistua palve-lutuotantoon, mutta vain tietyiltä osin. Osittaisesta delegitimaatiosta huolimatta kuntatoimijoiden puhunta vie kylätoimintaa kohti asukkaiden lisääntyvää vastuunottoa omasta hyvinvoinnistaan ja lähipalveluiden tuottamisesta osana kunnan palvelutuotannon verkostoa.
Tiivistelmä
Aluekehittämistä toteutetaan kaikkialla maailmassa hankkeiden muodossa. Hankkeet ovat keskeinen osa julkisen vallan ohjelmaperusteista rahoituksen ohjausta. Tässä raportissa hanketta lähestytään kuitenkin oppimisen näkökulmasta. Kehittämishanke ymmärretään tiettyä tarkoitusta varten organisoituna oppimisympäristönä, jossa synnytetään uutta tietoa ja ratkaistaan ongelmia yhteisvoimin ja kokemuksia jakaen. Lähestymistapa on toimintatutkimuksellinen. Esimerkkitapauksena on alueellisesti laaja kehittämishanke, jonka kautta tarkastellaan kehittämiseen liittyvien teoreettisten ajatusten soveltamista käytäntöön. Näin kirjoittajat osallistuvat keskusteluun siitä, millä tavoin oppiminen voitaisiin nivoa maaseudun paikkaperustaiseen kehittämistoimintaan ja kehittämispolitiikkaan. Käytännön esimerkkinä tarkasteltavan hankkeen tarkoituksena oli löytää ratkaisuja pienten maaseutukuntien kuntataajamien ja kirkonkylien kehittämiseen ja niiden elinvoiman luomiseen. Hanke toteutettiin vuosina 2017–2020. Se oli Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien välinen yhteishanke, joka rahoitettiin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014-2020. Toteuttajina olivat Mäntyharjun, Heinäveden, Liperin, Valtimon (nykyisin osa Nurmesta), Tervon ja Keiteleen kunnat. Hanketta koordinoi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, jonka kanssa tutkimuksellisesta osuudesta vastasi Itä-Suomen yliopiston Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia. Yksittäisten toimenpiteiden ja kuntakohtaisten ideoiden ja ratkaisujen sijaan raportissa keskitytään projektimuotoisen kehittämisen muotoihin ja toimintatavallisiin (sosiaalisiin) innovaatioihin: miten pienet maaseutukunnat voisivat tehdä kehittämistoiminnastaan vaikuttavampaa verkostomaisesti toimien? Esitetyn esimerkin mukaan pienissä maaseutukunnissa voitaisiin yhteistoiminnan kautta löytää kaivattuja lisäresursseja sekä etsiä tehokkaammin ja lopulta myös löytää todennäköisemmin ratkaisuja monitahoisiin elinvoimakysymyksiin. Keskeisin johtopäätös on, että maaseututaajamien elinvoima syntyy paikkaperustaisesti ja uudistuu ylipaikallisessa vuorovaikutuksessa.
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/316999/Raportteja203.pdf?sequence=1&isAllowed=y